Tietoa mainostajalle ›

Tiedättekö, mikä on herkälle ihmiselle yhtä helvettiä? Kun se ei voi tajuta, miksi joku toinen toimii erilailla kuin hän. Minä olen herkkä...

Tiedättekö, mikä on herkälle ihmiselle yhtä helvettiä? Kun se ei voi tajuta, miksi joku toinen toimii erilailla kuin hän.

Minä olen herkkä. Olen herkkä kaikessa. Olen herkkä aistimaan tunnelmia, löytämään ihmisten äänensävyistä ja tahattomistakin ilmeistä merkityksiä. Lukemaan sen tyypin fiiliksiä, ennen kuin se itsekään niitä tietää. Aika usein myös erotan oikeasti aidon ja avoimen ihmisen ja vastaavasti vähemmän aidon heti ensisilmäyksellä.

Jos huomaan, että joku ei ole avoimmimmillaan, osaan arvioida myös syyn siihen. Tarkoitan, että johtuuko ihmisen epäavoimuus siitä, että se ei jostain syytä koe oloaan turvalliseksi olla avoin, mikä on täysin ymmärrettävää ja ok, vai johtuuko se vilpillisyydestä. En siis ole toki ole mikään jumala ja alitajunnanlukija ja tiedä varsinaista syytä jonkun käyttäytymiseen.  Mutta arvaan aika pian, onko ihmisellä puhtaat jauhot pussissa vai ei.

Se on ihan hyvä taito ihmisten kanssa toimimisessa. Aika usein jälkikäteen olen itse huomannut tai minulle on tultu sanomaan, että vaistoni ja aavistukseni piti paikkaansa.

Olen tarkkasilmäinen ja -sydäminen, kuten minua kuvailtiin juuri. Se oli aika kivasti ja osuvasti sanottu.

Sitten tulee vastaan ihmisiä, jotka hämmentävät pakkaani. Ne vaikuttavat ihan avoimilta ja hyviltä, mutta ne eivät silti toimi, kuten minä toimin. Sen asian hyväksymisen ja ymmärtämisen kanssa painin usein tarpeettoman paljon.

Minä ajattelen tosi paljon – siis to-del-la paljon –, miten oma toimintani heijastuu muihin. Oletan, että muutkin haluavat toimia eniten toisia huomioivalla mahdollisimmalla tavalla – koska totta kai jokainen ajattelee, miltä noin... sanotaanko kaikki toisesta tuntuu.

Paitsi, että ei ajattele. Ei siten, niin hiton syvällisesti ja analyyttisesti, kuin me herkkikset oletamme kaikkien tekevän – myös meidän kohdallamme.

Pakko myös tässä välissä sanoa, että olen minäkin ihmisten mieliä pahoittanut. En siis todellakaan onnistu itsekään välttämään kaikkia tilanteita.


Noh, vaikka olen ihan itse, omin pikku kätösin tännekin kirjoittanut, että vika ei aina ole minussa, jos joku ei osoita odottamaani huomaavaisuutta minua kohtaan, tuppaan unohtamaan sen aika ajoin.

Katsokaas, kun minä otan toisen ihmisen käytöksen itseeni. Tiedättekö. Että tuo ei tervehtinyt minua iloisesti, joten MINÄ olen varmasti mokannut jotain, vaikka oikeasti se ilottomuus saattoi johtua vaikka sen toisen väsymyksestä tai mummon kuolemasta. Tai tuo ei vastaa viestiini, koska hän ei varmaankaan enää pidä minusta, eikä esimerkiksi siitä, että se vaan jumankauta unohti vastata.

Syytän ensin aina itseäni. Omia vikojani, nolouttani ja typeryyttäni, ennen kuin osaan ajatella, että ehkä se ei tosiaan johdukaan mistään mitä minä olen tai en ole tehnyt.

Kun joku ihminen, josta minä lähtökohtaisesti pidän tai haluaisin pitää, ei huomioi minua kuten haluisin tulla huomioiduksi, päässäni alkaa loppumaton limbo. Käännän jokaisen sekunnin ympäri ja etsin syytä, miksi joku toimii niin kuin toimii.

Pahimmillaan menen ulkopuolisen silmin ihan naurettavan syviin vesiin tunnelmissani. Kaivan menneisyyden, tämän hetken ja varmaan saatana tulevaisuudenkin, miksei toinen ole halukas ajattelemaan minun tuntemuksiani tästä kohtaamisesta, asiasta tai mistä tahansa ja toimimaan sen mukaan, ettei Minulla tule paha mieli. Se menee – aivan kuin muiden ihmisten tulkitseminen ja lukeminenkin – hieman yli minulla joskus .

Ja se, ystäväni, on vitunmoista helvettiä.

Olen käyttänyt tuhottomasti aikaani siihen, että murehdin, miksei joku tuttavuus pidä minusta. Että mikähän minussa on vikana ja sanoinko jotain väärin. Ja nyt puhutaan kuitenkin ihan vaan vaikka kaverituttavuuksista, ei edes mistään ihastuksesta. Huh, kelatkaa, minkälainen mylläkkä sisälläni olisi ja on ollut jonkun ihastuksien kohdalla.

Jos sitten sen limbon jälkeen uskaltaudun kysymään toisen rehellisiä mielipiteitä kokemastani asiasta, ihaninta on, että joku ottaa asian hyvin vastaan, vastaa minulle, eikä missään nimessä pidä minua hulluna ja pyörittele silmiään. Sellaisten kanssa tunnen oloni hyväksytyksi ja turvalliseksi.

Pahinta on, jos joku ei halua tai pysty ymmärtämään yhtään tunnettani, eikä ole halukas vastaamaan minua arvelluttaneisiin asioihin.

Tällaisessa herkkyydessä niin sisäiset kuin ulkoisetkin tunneärsykkeet koetaan muita ihmisiä voimakkaammin. Siksi herkkä havainnoi myös syvällisemmin omaa sisäistä maailmansa, mutta myös ympäröivää maailmaa.

Se on minusta tosi, tosi hyvä asia, noin lähtökohtaisesti. Se ottaa huomioon ihmisiä ja pystyy olemaan empaattinen ihan eri leveleillä.

Mutta jumalauta mitä paskaa se on joskus sille herkälle. Minulle.


Lue myös:
Päätätkö olla mulkku vai kiva?
En koskaan riitä sellaisena kuin en ole
Sanat satuttavat
Pidä se yksinkertaisena, urpo

43 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki